Radikaali luovuus tarvitsee tilaa – mutta myös iloa

Radikaali luovuus on yhdistelmä asennetta ja valmiutta ajatella toisin.

Petra Tarkkala / 10. kesäkuuta, 2025

Radikaali luovuus ei ole vain pientä parantelua, vaan täysin uusien näkökulmien ja ratkaisujen etsimistä – joskus jopa sellaisten, joita kukaan ei ole vielä osannut kaivata.

Se voi syntyä yllättävistä yhdistelmistä, uusista teknologioista tai siitä, että uskaltaa kyseenalaistaa vanhat oletukset.

Radikaali luovuus konsultoinnissa – mahdollista, vaikka rajat ovat tiukemmat

Työskentelemme Tietoevry Creatella digitaalisen muotoilun parissa sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Toimintamme on usein tarkasti rajattua: aikataulut, budjetit ja tavoitteet määritellään etukäteen. Tämä tekee radikaalista luovuudesta erilaista kuin esimerkiksi yliopistomaailmassa, jossa voidaan tutkia ja kokeilla vapaammin.

Silti myös konsultoinnissa on tilaa radikaalille luovuudelle – ja usein juuri rajojen sisällä syntyy kekseliäimpiä ratkaisuja. Kun asiakasymmärrys yhdistyy rohkeaan ajatteluun ja nopeaan kokeiluun, voidaan luoda palveluita, jotka eivät vain toimi – vaan yllättävät ja inspiroivat.

Asiakastietojen suojelemiseksi käytämme tässä blogissa eurooppalaisia esimerkkejä, jotka havainnollistavat radikaalin luovuuden mahdollisuuksia palvelumuotoilussa.

1. Aloita asiakkaiden syvällisestä ymmärtämisestä

Radikaali luovuus ei tarkoita sattumanvaraista ideointia. Se alkaa syvästä ymmärryksestä siitä, mitä asiakkaat todella tarvitsevat – ei vain sitä, mitä he sanovat tarvitsevansa.

Asiakasymmärrys ei ole kyselylomakkeiden täyttämistä tai toiveiden listaamista. Usein asiakkailla ei ole sanoja tai käsitteitä kuvaamaan tarpeitaan, koska he eivät ole koskaan nähneet parempaa vaihtoehtoa. Siksi palvelumuotoilijan tehtävä on kaivaa esiin piilevät tarpeet: ne, joita asiakas ei itse osaa vielä ilmaista.

Tämä tekee työstä haastavaa, mutta myös äärimmäisen kiinnostavaa. Se vaatii herkkyyttä havainnoida, kuunnella rivien välistä ja yhdistellä tietoa eri lähteistä. Käytämme asiakasymmärryksen työkaluja, kuten haastatteluja, asiakaspolkukarttoja ja kontekstuaalista havainnointia, mutta tärkeintä on kyky tulkita ja oivaltaa.

Esimerkki: Äitiyspakkaus ei syntynyt kysymällä perheiltä, mitä he tarvitsevat, vaan ymmärtämällä syvällisesti, millaisia haasteita ja eriarvoisuutta liittyi varhaiseen vanhemmuuteen. Tuloksena oli palvelu, joka ei vain vastannut tarpeisiin, vaan loi kokonaan uudenlaisen tavan tukea perheitä, ja josta tuli kansainvälinen esikuva.

2. Ideoi ennakkoluulottomasti

Tilaajien ja sidosryhmien, kuten omakin aikamme on rajallista, eikä luovuus kuki ja ideat lennä muiden palaverien väliin sijoitetussa työpajassa itsestään – varsinkaan pakottamalla.

Siksi teemme ideointia varten aina huolellisen pohjatyön. Visualisoimme asiakasymmärryksestä kerättyä tietoa tarinoiksi, työstämme alustavia idea-aihioita ja koostamme kilpailijakartoituksista oivaltavia yhteenvetoja. Näiden pohjalta ideointi ei jää myöhäisen iltapäivän työpajassa jumiin lähtökuoppiin, vaan on tavoitteellista ja inspiroivaa yhteiskehittämistä, johon kaikkien on helppo osallistua.

Radikaali luovuus vaatii myös uskallusta katsoa kokonaan uusista kulmista. Digitaalisessa kehityksessä on yleistä, että kustannussyistä halutaan rakentaa uutta vanhan päälle – tai jopa kopioida vanha ratkaisu uudelle alustalle. Tämä voi tuntua turvalliselta, mutta samalla menetetään mahdollisuus luoda jotain aidosti parempaa. Kannattaa pysähtyä kysymään: onko vanhan toistaminen todella järkevää – ja tuottaako se lopulta niitä säästöjä, joita tavoitellaan?

Ja usein – kun pohjatyö on tehty hyvin – ideointi ei ole vain tehokasta, vaan myös hauskaa. Nauru, improvisointi, tarinankerronta ja jopa vitsit eivät ole häiriöitä, vaan merkkejä siitä, että luovuus on käynnissä. Parhaat ideat syntyvät usein silloin, kun ilmapiiri on kevyt ja ihmiset uskaltavat heittäytyä. Radikaali luovuus tarvitsee tilaa – mutta myös iloa.

Esimerkki: Slush syntyi opiskelijoiden ja yrittäjien halusta rakentaa jotain uutta. Tapahtumaa kehitettiin nopeasti, kokeiltiin rohkeasti ja muotoiltiin jatkuvasti palautteen perusteella. Nyt se on yksi Euroopan merkittävimmistä kasvuyritystapahtumista – ja osoitus siitä, mitä tapahtuu, kun ideointi perustuu vahvaan tahtotilaan ja yhteiseen visioon.

3. Yhdistä odottamattomia elementtejä

Radikaali luovuus syntyy usein, kun yhdistetään asioita, joita ei perinteisesti yhdistettäisi. Mutta jotta tällainen ajattelu olisi mahdollista, täytyy ensin vapautua vanhojen toteutusten ja ajatusmallien kahleista.

Konsultointityössä törmäämme usein tilanteisiin, joissa järjestelmäkehitystä tehdään tiukasti ennaltamäärätyissä rajoissa, sillä järjestelmän tai palvelun hankintaprosessi on jo lukinnut tekniset ja toiminnalliset reunaehdot. Kun projektin kilpailutus on tehty ja järjestelmän kulmat on naulattu, mahdollisuudet radikaaleihin, luoviin ratkaisuihin kapenevat merkittävästi.

Siksi moni hanke hyötyisi siitä, että ennen toteutuksen hankintavaihetta tehtäisiin kunnollinen konseptointivaihe. Tässä vaiheessa voidaan todella penkoa käyttäjien tarpeita, tarkastella ongelmaa eri näkökulmista ja kehittää vaihtoehtoisia, luovia ratkaisuja – ilman että ollaan vielä sitouduttu tiettyyn toteutustapaan.

Esimerkki: Helsingin OmaStadi (Suomi) – Helsinki avasi osan budjetistaan kaupunkilaisten ideoitavaksi ja äänestettäväksi. Tuloksena syntyi konkreettisia projekteja, joita virkamiehet eivät olisi yksin keksineet – ja samalla vahvistui luottamus ja yhteisöllisyys.

4. Salli epäonnistuminen

Radikaali luovuus on aina riskialtista. Kaikki ideat eivät toimi – ja se on täysin normaalia. Mutta palvelumuotoilussa on erityisen tärkeää, että opitaan ajoissa.

Jos ideoita ei testata käyttäjillä ennen toteutusta, riskinä on, että virheet huomataan vasta valmiissa palvelussa – jolloin niiden korjaaminen on kallista ja hidasta. Siksi prototyyppivaiheessa tehtävä käyttäjätestaus on kriittinen osa oppimista. Se ei ole vain validointia, vaan mahdollisuus kehittää ideaa yhdessä käyttäjien kanssa.

Palvelumuotoilussa epäonnistuminen ei tarkoita epäonnistunutta projektia – se tarkoittaa, että ollaan matkalla kohti parempaa ratkaisua. Tärkeintä on, että opitaan nopeasti ja pienellä panoksella.

Esimerkki: Iso-Britannian julkisen sektorin digitaalinen palvelu GOV.UK rakennettiin vaiheittain, käyttäjätestauksen ja jatkuvan oppimisen kautta. Lopputuloksena syntyi palvelu, joka on palkittu selkeydestään ja saavutettavuudestaan – ja joka toimii mallina muille maille.

Lopuksi: Ota luovuus tosissaan, mutta ei liian vakavasti

Radikaali luovuus ei ole vain luovien alojen etuoikeus tai akateeminen harjoitus. Se on käytännöllinen ajattelutapa, joka auttaa meitä ratkaisemaan monimutkaisia ongelmia uudella tavalla – myös tiukkojen reunaehtojen sisällä.

Radikaali luovuus ei myöskään ole vain vakavaa ongelmanratkaisua – se on myös iloa, oivalluksia ja yhdessä nauramista. Kun uskallamme ottaa luovuuden tosissaan, mutta emme liian vakavasti, syntyy tilaa ideoille, jotka todella muuttavat maailmaa.

Jos haluat keskustella siitä, miten radikaali luovuus voisi tuoda uutta näkökulmaa teidän kehityshankkeeseenne, ota yhteyttä – jatketaan ajatusten ravistelua yhdessä.

Kirjoittajina: Petra Tarkkalan lisäksi Tietoevry Create -muotoilutiimi, joka työskentelee digitaalisten palveluiden suunnittelun ja kehittämisen parissa yksityisellä ja julkisella sektorilla.

Tietoevry Create on mukana Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden kummpaniverkostoa. Lue siitä lisää täältä ja lisää omaa radikaalista luovuuttasi Aalto-yliopiston ilmaisen verkkokurssin myötä. 


Petra Tarkkala
Head of Design, Tietoevry Create Finland

Haluatko kuulla lisää?

Petra Tarkkala

Head of Design, Tietoevry Create Finland

Jaa Facebookissa Share on Threads Jaa LinkedInissä